sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Darrapäivän ajatuksia

Oli eilen ihan mukava ilta. Baarissa tanssittiin tuntitolkulla hyvän musiikin tahtiin. Vaan eipä kyllä kummemmin mitään sutinaa mihinkään suuntaan ollut. Enkä kyllä olisi edes sellaista kenenkään siellä olleen kanssa kaivannut, Antti pyörii vahvasti mielessä.

Ihme juttu tässä on vain se, että olin kuitenkin jotenkin pettynyt siitä, että kukaan ei roikkunut kimpussa. Ihan kuin koko ajan tarvitsisi jotain osoitusta että on edelleen haluttava. Jotenkin asia pohditutti nyt varmaan erityisen paljon, koska kuvittelin naamiaisasuni olevan varsin hottis.


Vaan nyt alan ihan tosissaan innostua tuosta Antti-jutusta. Alan näet olla hiljaisen toiveikas siitä, että hänkin olisi kiinnostunut tutustumaan paremmin. Kertoi tänään tekstiviestissä, että on kovasti pohtinut milloin vois nähä mut. Ja olis valmis tuleen tänne ens perjantaina vaik sit jo lauantaina joutus lähtee Treelle. Matkais siis satoja kilometrejä vain yhden illan takia. Noh, säästynee se vaiva kun olen kuitenkin menos sinne Hesaan. Kaiketi nyt siis meen sunnuntaina jo ajoissa niin että ehdin reffittää Anttia, kuulemma hän ei pistäisi lainkaan pahaksi jos tulisin jo päiväl Hesaan. Mainaisin sivulauseessa, että on vielä pari muutakin hesareissua luvassa tälle vuodelle ja hän oli heti, että useinpa taidat reissailla hesan suuntaan, hyvähyvä :).

Tulis vaan jo se ens vkloppu…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti