maanantai 5. lokakuuta 2009

Yksi lippu vai med avec?

Kenen seurassa vietän uuden vuoden? Entä missä? Kuinka tuollaisia voi tietää. No, pitäisi, jos halajaa uuden vuoden tietämille ostaa lipun suosittuun tapahtumaan. Jos tämän vuoden puolella vaikka tapahtuisi sellainen ihme, että törmäisin miehenpuolikkaaseen, jonka seurassa viihdyn, olisi taatusti toiveena viettää uusi vuosi yhdessä. Mutta miten todennäköistä tuokin nyt on…

Entä mistä voin tietää, olisiko minulla ensi vuonna alkusyksystä avec vai osallistunko edelleen kaikkeen yksin? Jos nyt varaudun avecin olemassaoloon näin hyvissä ajoin ostamalla kaksi lippua alkusyksyn konserttiin, kiroanko sillä optimismilla heti kaikki mahdollisuudet löytää SE tänä aikana ennen konserttia? onko tylsä mennä yksin jos tapahtumahetkellä olisikin seuralainen tarjolla? Vai olisiko se hyvä iskurepliikki "tuletko kanssani loppuunmyydylle keikalle yli puolen vuoden päästä"? Kenties ei, miehet tuntuvat säikähtävän vähemmästäkin tulevaisuuden suunnittelusta… vai mitä jos SILLÄ onkin jo oma lippu?

Ensimmäisen tapauksen osalta taisi päätös toistaiseksi jäädä tekemättä. Jälkimmäisen osalta päädyin realismiin ottamalla ihan vain itselleni lipun muun kaveriporukan mukana. Eli ei sentään IHAN yksin tarvitse mennä, kaveripariskuntien kyljessä pääsee aina… no, toisinaan ainakin. Vähän orpo olo vain tulee, kun toiset laskee hankittavien lippujen määriä ja kummastelee, että joku tulee vissiin YKSIN kun on pariton määrä. Hmph.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti