Väistää, ei väistä...

Kaikki varmaan ovat joutuneet tilanteeseen, jossa ollaan vastakkain ihmisen kanssa ja ei tiedetä kumpi väistäisi kumpaa ja kummalta puolelta. Minulle kävi tällä tavalla juuri Samin kanssa. Olipas melko hönttiä kun ihastuneena olo aiheuttaa sen, että ei oikein toista uskalla katsoa silmiinkään eikä tiedä että minne katsoisi tai menisi ja toinen vain seisoo edessä.
Jos selitystä tälle hassuhkolle (en sano nololle, koska en nyt suostu olemaan nolostunut) tilanteelle kysyy minulta, olen tietenkin tiukasti sitä mieltä, että hän se jäi minun reittini eteen, en olisi oikein mahtunut kiertämään oikealta niin kuin normaalien ajosääntöjen mukaan kuuluu (pätevätkö nämä säännöt toimistoympäristössä?).

Ja toivottomana vihjeiden hakijana tietenkin aivot raksuttavat, että ahaa, tilanne (minun kanssa vastakkain joutuminen) on sen verran häkellyttävä, etteivät refleksit oikein toimi. Voisiko tämä merkitä jotain! Stop, STOP, nyt ei ruveta vainoharhaiseksi. Mistä voinee päätellä, että vainoharhainen vihjeiden kaivelija on juuri se tarkin kuvaus minusta. Kaikki käytös tulkitaan aina jotenkin, mutta ainoastaan kun kyse on jostakusta johon olen ihastunut. Ja kyllähän niitä vihjeitä aina kaivelemalla löytyy. Ja katseita samaten, onhan se luonnollistakin että jos nämä minun ihastuksen kohteenikin kuitenkin suurimman osan ajasta pitävät silmiään auki, niin ihan vahingossakin he katsovat välillä myös minun suuntaani.

Jälkiviisaana tuon tapahtuman osalta lähinnä harmittelen, että refleksit ylipäätään toimivat. Jos eivät olisi toimineet, niin olisin päätynyt suoraan hänen syliinsä. Ei mikään pahin paikka tässä maailmassa!

Tulipas muuten mieleen, että jos blogiani sattuu lukemaan joku tuttuni, hän todennäköisesti osaa yhdistää langat melkoisen nopeasti minuun (esim sami varmaankin hokaa että hänestä tässä puhutaan). En nyt ole aivan varma, olisiko se maailman kamalin ja noloin asia jos esimerkiksi Sami tai Mikko tätä lukisi, sinänsä. He kenties muutenkin osaavat päätellä ihastumiseni. Ainut että täällä kerrotaan kaikista muistakin, jotka jollakin tavalla sykähdyttävät minua, ei kovin spesiaali olo sen jälkeen jää varmaan. Samaten jos joku muu tuttuni hoksaisi minun ja ihastusteni henkilöllisyyden. Se olisi kenties jollain tavalla ikävää myös ihastusteni kannalta...