Voi miehet...

Amari alkoi pitkästä aikaa mesetellä. Kerroin hänelle heti alkuunsa että olen alannut seukata. Ajattelin, että se olisi reilua. Voi pojat, taisin olla väärässä.

Hän veti hirveät pultit, mm. syytteli mua siitä että ehdin kyllä baarissa käydä mutta en häntä tavata edes sitä ekaa kertaa. Kyseli myös hirmuisesti syitä, vaikka olin niitä jo aiemmin kertonu ja tuossakin rutkasti lisää, ei vain mennyt jakeluun.

Hän yritti koko ajan vain vakuutella että on oikeasti mukava ihminen, vaikka muut häntä ovat kaltoin kohdelleetkin. Ja että tulee kaikkien kanssa toimeen.. juu-u, mä en yleensä helpolla ärsyynny tai suutu, mut tuo tyyppi kyl saa pulssin kohoomaan ikävällä tavalla. Tai no, lähinnä nyt kyllä enemmänkin vain nauroin koko tyypille, mun fiiliksiä ei nyt aivan helpolla pilata :).

Antti kyseli tänään, millaista ohjelmaa mulla on ensi vkloppuna lauantai-iltapäivästä eteenpäin (tänä vkloppuna molemmilla on tahoillaan ohjelmaa, ja mulla myös ens vkl la kolmeen asti), jos tulisi käymään kun ajatukset pyörii koko ajan täällä suunnassa. Toivottavasti tulee, olen tulossa hulluksi ikävästä jo nyt, eikä ole mennyt kuin vasta pari päivää kun nähtiin viimeks!

Voiko tämä olla totta?

Sain sunnuntaina aamulla pienen paniikkikohtauksen. Olen niin huono uskomaan, että joku voisi oikeasti olla kiinnostunut juuri musta. Nytkin mielikuvitus teki tepposet ja alkoi heitellä kaikkee että mitäs jos se onki löytäny tupareitten jatkoilla jonkun misun ja nyt mä en saa sitä kiinni ku se makoilee sen kaa (ku sillonhan sitä ei saanu kukaa kii ku se oli täälä ekan yön). Onneksi toi hälveni sitten, kun sain Antilta tekstarin jo ennen puoltapäivää, että hän on jo matkalla Hesaan. ja loputkin moiset ajatukset toivottavasti kuoli kun aloin tutustua Anttiin paremmin.

Menin sunnuntaina tosiaan Hesaan, ja kun kyse oli työmatkasta, niin koulutuksen puolesta viivyin sielä tiistai-iltaan saakka. Ajomatkalla Hesaan sain viimein selvitettyä, että voin (ja voisi jopa olla suotavaa) perua hotelli ja olla Antin työnä yöt. Joten niinpä tehtiin.

Sunnuntai-ilta meni paikoitellen vähän jähmeissä tunnelmissa epämääräisiä telkkuohjelmia katsoes, mutta nukkumaan mennessä pääsi taas viekkuun. Ja siinä olikin sitten tavattoman hyvä olla.

Maanantai-ilta menikin sitten vähän erikoisissa tunnelmissa, viideltä aloitetut päikkärit jatkui lähes kokonaan ilman nukkumista varttia yli yhteentoista. Saldona oli selitys siihen, miksi edelleenkin harrastettiin turvaseksiä vaatteet päällä (oli hyvä ja mukava selitys, joten mennäämpi ihan rauhassa ja ymmärtäväisissä merkeissä) + keskustelu siitä missä nyt mennään. Ja tuon keskustelun aikana selvisi, että molemmat oli tavattoman paljo miettiny että mitähän se toinen mahtaa miettiä ja tehdä. Ja Antti paljasti että hänkin on tavattoman epävarma ja ujo. Niin ja kai siinä sitten päädyttiin siihen, että molemmat on tosissaan ja kai tässä vähäs niiku seukataan (en vain millään voi uskoa moista todeksi).

Eilinen oli aivan ihana siihen asti, että jouduin lähtemään ajelemaan. Taisin aamulla herätä hellittelyyn ja pusuihin. Aamupalalla sai silittelyjä ja illalla keskustellessakin koko ajan sai hellittelyä. Ihan niin parasta :). Jotain kertoo kai sekin, että ilmeisesti hirmumäärästä intohimoista pusuttelua leuka on nyt ihan rikki (herkkä hipiä ei taida kestää sen hankaamista karheaa sänkeä vastaan tuossa määrin).

Olen kyllä niiiiin onnellinen. Täytyy pysyäkin tällaisena eikä antaa epävarmuudelle sijaa. Nyt en varmaksi tiedä milloin seuraavan kerran tavataan, voi mennä yli pari viikkoakin :(. Ja nyt jo on niin hirvee ikävä.

Mitähän tälle blogille nyt pitäisi tehdä... Tämän tarkoituksena oli kertoa sinkkuelämästä ja sen oikean etsimisestä. Tuntuisi, että nyt olis yksi potentiaalinen tuossa tarkemmassa tutustumisessa. Jotenkin ei tuntuisi reilulta jatkaa tämän blogin kirjoittamista kertomalla meidän suhteesta.

Huomista odotellessa (jälleen)

Kävimme eilen Antin kanssa ravintolassa syömässä ja sen jälkeen katsottiin mun luona leffa ja kanavasurffailtiin kolmeen asti ennen nukkumaan menoa (olisikohan molempia jännittänyt petiin meneminen). Pitkin iltaa tuli välillä sellaisia pelkotiloja, että ehkä hän on tullut toisiin ajatuksiin. Juttu luisti hyvin, vaikkakin hermostuneena taisin olla tosi paljon äänessä ja yritin olla vitsikäs ja välkky (päätyen olemaan ylivälkky ja uunottamaan toista). Olisi hirveästi tehnyt mieli käpertyä sohvalla/sängyssä hänen kainaloonsa, mutta kun en tiennyt millä mielin hän nyt on ja hänkään ei tehnyt mitään aloitetta, niin en sitten uskaltanut.

Yöllä nukuttiin tovi (maksimissaankin kolme tuntia) ja sen jälkeen viimein alkoi tulla sitä läheisyyttäkin. Miten voikin tehdä jotakin mieli noin paljon. Ei nyt ihan heti tule mieleen, milloin olisi noin paljon haluttanut. Mutta vieläkään ei päästy itse asiaan. Se kyllä kummastutti, kun toinenkin selvästi oli ihan samassa tilassa. En sitten kuitenkaan osannut ottaa asiaa kunnolla puheeksi.

Antin ja hänen veljensä aikataulu taisi kyllä hieman venyä (lähtivät yhdessä Treelle tupareihin). Antti taisi niihin aikoihin kun olisi pitänyt lähteä, sanoa, että kuinka tästä nyt sitten muka voi mihinkään lähteä. Siitä taisikin mennä vielä runsas 1,5h ennen kuin pääsivät matkaan. Lähtiessään Antti kysyi, että nähdäänkö me huomenna. Kun sanoin, että juu, kunhan tiedän mihin aikaan ja missä (menen siis sinne Hesaan), niin hän sanoi että hyvä ja että milloin vaan (pohti tosin, että jossain vaiheessa täytyisi kyllä varmaan nukkuakin).

Antti vaikuttaa kyllä kaikkinensa hirmuisen mukavalta ja tuntuu, että meillä taitais synkata hyvin. Ja nyt nähdessä loppua kohden alkoi tuntua kovasti siltä, että hänkin olisi oikeasti kiinnostunut. Odotankin nyt malttamattomana huomista ja sitä, että pääsen taas hänen seuraansa. Se kyllä hieman pohdituttaa, että missä vietän yöni. Hotellista olisi huone varattuna, mutta oikeasti kyllä haluaisin olla Antin kainalossa, vaikka sitten yöunet jäisivätkin vähille (Ei millään malttaisi nukkua kun on tuollaista seuraa ja voi saman ajan viettää vaikka hellittelemällä ja olemalla toisen helliteltävänä).

Hän tulee huomenna!!!

Jaiks, ny alko jännittää. Sain juuri tietää, että Antti tulee huomenna tänne! Vähänkö ihanaa, samalla kyllä myös hippasen pelottavaa. Mitä jos kaikki ei sujukaan, jos se onki saanu ihan eri käsityksen musta ja toteeki etten mä ookkaa lainka sellanen mitä sitä kiinnostas.

En ole ikinä pitäny itseäni mitenkää hirmuisen kauniina ja olen ajatellut, että hurmaan ihmiset sitten luonteellani jos jotenkin saan niitä lähelleni houkuteltua. Olen viimeisen vuoden aikana uudistanu lookiani aika paljon, ja nyt alkaa tuntua että vientiäkin on, ehkä vähän jopa ulkonäön ansiosta. Nyt pelottaakin, että mitäs jos en saakaan niitä kiinnostuneita pidettyä itselläni. Se olisi karua kun on aina miettinyt että luonne ja sisin se tärkein on. Mitä jos ne ei sitten kelpaisikaan?? Mitä jos Antti huomaakin, että ei, ei hyväntähe tuollaista... Stop, nyt kehiin positive thinking.... Vielä kun tässä sais nukuttuakin ens yönä niin se huominen ilta tulis paljo nopeempaa :).

Vklopun odottelun siivousvimma

Siivoaminen on ehkä viimeinen asia maailmassa, mitä haluaisin tehdä. Jotenkin se ei vain ole "mun juttu", ei ole ikinä ollut. Tällä viikolla olen kuitenkin huomannut aika erikoisen ilmiön: miespuolisen vieraan odottelu on herättänyt varsinaisen siivousvimman.

Nyt on jo perusteellisesti siivottu kylppäri (puolen vuoden hätäisten siistimisten jälkeen), makkari, vessa, eteinen ja osa keittiöstä (tässä järjestyksessä. Mikähän mun oletusarvio visiitin sisällölle on mahtanut olla kun tuo makkari - kylppärilinja tuntui niin kovin tärkeältä... *tässä sellainen veikeä punastunut hymiö* ).

Tai oikeastaanhan olen huijannut itseni siivoamaan odottaessa vierasta. Vaikuttaisi kuitenkin aika todennäköiseltä, että hän ei reissaa tänne perjantaina, kun itse olen kuitenkin matkaamassa hänen luokseen jo sunnuntaina. Kämpän siistiytyminen ei kai kuitenkaan koskaan voi olla huono asia...

Toinen metka juttu on se, että jotenkin aivan hirveästi toivon, että Antti tulisi kaikesta huolimatta tänne perjantaina. Merkkaisi tavattoman paljon, että hänkään ei malttaisi odottaa enää yhtään pidempään seuraavaa tapaamista. Tiedän, että tulen pettymään kun(/jos?) hän ei järkisyistä tulekaan tänne.

Darrapäivän ajatuksia

Oli eilen ihan mukava ilta. Baarissa tanssittiin tuntitolkulla hyvän musiikin tahtiin. Vaan eipä kyllä kummemmin mitään sutinaa mihinkään suuntaan ollut. Enkä kyllä olisi edes sellaista kenenkään siellä olleen kanssa kaivannut, Antti pyörii vahvasti mielessä.

Ihme juttu tässä on vain se, että olin kuitenkin jotenkin pettynyt siitä, että kukaan ei roikkunut kimpussa. Ihan kuin koko ajan tarvitsisi jotain osoitusta että on edelleen haluttava. Jotenkin asia pohditutti nyt varmaan erityisen paljon, koska kuvittelin naamiaisasuni olevan varsin hottis.


Vaan nyt alan ihan tosissaan innostua tuosta Antti-jutusta. Alan näet olla hiljaisen toiveikas siitä, että hänkin olisi kiinnostunut tutustumaan paremmin. Kertoi tänään tekstiviestissä, että on kovasti pohtinut milloin vois nähä mut. Ja olis valmis tuleen tänne ens perjantaina vaik sit jo lauantaina joutus lähtee Treelle. Matkais siis satoja kilometrejä vain yhden illan takia. Noh, säästynee se vaiva kun olen kuitenkin menos sinne Hesaan. Kaiketi nyt siis meen sunnuntaina jo ajoissa niin että ehdin reffittää Anttia, kuulemma hän ei pistäisi lainkaan pahaksi jos tulisin jo päiväl Hesaan. Mainaisin sivulauseessa, että on vielä pari muutakin hesareissua luvassa tälle vuodelle ja hän oli heti, että useinpa taidat reissailla hesan suuntaan, hyvähyvä :).

Tulis vaan jo se ens vkloppu…

Missä bileinto?

Olen odottanut halloweenia ja siihen liittyviä bileitä varmaan parin kuukauden verran. Ensin olisivat luvassa naamiaiset ja sen jälkeen baariin. Nyt ongelmana on, että kaikki ajatukset pyörivät Hesassa ja Antissa… Kuin tässä sitte mistää hirveetä bileintoa löytyy.

Entä jos käy niin kummasti, että joku miespuolinen lähestyisi baarissa. Mitäs sitten kuuluisi tehdä? Ajastukset ovat aivan muualla, mutta toisaalta mistä ihmeestä mä ny tiedän että onko toi toinen lainkaan mitenkään vakavammin kiinnostunut. Kai tässä kuitenkin pitäis ihan sinkkuna itseään pitää? Vai? Äääh, taidan olla kyllä niiiiin hukassa. Miks se Antti ei vaan voinu tulla tänne....